lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kate Fletcher tulossa suomeen!

Aivan mahtavan ja kaikillevaatetussuunnittelua opiskeleville välttämättömän Sustainable Fashion and Textiles -kirjan kirjoittaja Kate Fletcher tulee luennoimaan monen muun mielenkiintoisen tyypin ohella Aalto-ylioopiston kestävän muodin seminaariin marraskuussa! Järjestävänä tahona on pohjoismaisen muotialan eettisyys-ekologisuus-kaikkihyväisyys-elin NICE.

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Nuorten pukeutumisopas

 Kun pari postausta takaperin väitin, että en saa blogista mitään etua, se oli höpöpuhetta. Saanhan minä! Esimerkiksi eilen sain rovaniemeläiseltä lukijalta aivan mainion pukeutumisohjekirjan "Nuorten pukeutumisopas". Suuret kiitokset, todella ilahduttava kirja! Olin jo siinä luulossa, että kotimaisten pukeutumisoppaiden kokoelmani oli kattava, mutta taas löytyi upea täydennys.

Vuonna 1970 koettiin, että monet perinteiset pukeutumissäännöt oli karistettu ikiajoiksi: "Uuden väriajattelun myötä on varsinkin pojille ja nuorille miehenaluille koittanut lopultakin aika, jolloin ei enää pelätä iloisia ja eläviä värisävyjä ja yhdistelmiä, jotka ennen olivat tyttöjen yksinomaisuutta ja jättivät pojat kaiken hauskan ulkopuolelle." Nuorten pukeutumisopas hyväksyi epäröimättä sellaisetkin hurjastelut kuin niskaan ulottuvan Beatles-tukan ja villapuseron arkivaatteena.
Huolena oli lähinnä siivilöidä muotitarjonnasta itselleen sopivammat piirteet ja löytää niiden hankkimiseen tarvittavat rahat tai opetella ne itse ompelemaan. Vaatteiden alkuperää tai niiden ympäristövaikutuksia ei ollut tarvetta pohtia - ympäristövaikutuksista ei vielä ollut mitään tietoa, ja alkuperä taas oli yleensä kotimaassa. Huoh... mikä viattomuuden aika!

"[vaatealan] kehitys perustuu uusiin ja muuttuviin tarpeisiin ja sitä on tervehdittävä tyydytyksellä. Mutta ei niin hyvä etteikö siinä olisi nurjatkin puolensa. Kaiken tämän tarjonnan edessä Sinä saatat tuntea itsesi epvarmaksi. Sinulta ehkä puuttuu tarvittava perusteiteo tekstiileistä ja niiden ominaisuuksista. Sinun valintasi ratkaisevat usein täysin ulkopuolisest vaikutteet. Huomaat ehkä usein joutuneesi 'virran vietäväksi', tehneesi harkitsemattomia ostoksia, tuhlanneesi rahaa. Et mahdollisesti ole vielä löytänyt omaa linjaasi, omaa tahtoasi pukeutumisessa."

Ihanaa tekstiä! Rakastan opettavaista tyylilajia, siinä on jotain vilpitöntä, jota nykyään on vaikea tavoittaa.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Herttaisia kesäpuuhia vaihteeksi

Tämä piti laittaa jo juhannuksen kunniaksi, mutta unohdin ettei mökillä saa nettiä läppäriin. Mutta kai kaikki lukijt olivatkin netin ulottumattomissa itsekin, ihailemassa superkuuta (se oli upea!) ja kuuntelemassa kuikan huutoa järvellä (appivanhempien mökillä tosin ääntelee pierutyynyltä kuulostava härkälintu. Olen aivan kiintynyt tuohon ääneen, "prööt" on alkanut merkitä kesälokoilua).

Olen tehnyt kirjaa varten tuntikaupalla haastatteluita, ja niiden purkamisen ratoksi aloin ommella pitsiapplikaatiota tyllille. Kun kirjoitan haastatteluista ylös vain tekstin kannalta tarpeellisimmat, ehtii välissä pistellä monta pistoa.


Suunnitelmissa häämöttää jotain tämäntapaista, megaromanttista läpikuultavan tyllin ja paksun pitsin vuoropuhelua 1900-luvun varhaisvuosien tyyliin. Muutenkin puuvillatylli puhuttelee. Jos tässä ei muuta tekemistä olisi, saattaisin tekaista jotain höpsöä minttujäätelönvärisestä viskoosineuloksesta ja vanhasta tylliverhosta...

Aah!


Muutenkin tykkään sellaisesta kesälookista, joka ehkä helman pituutta lukuunottamatta sopisi rantapromenadille noin vuonna 1910. Mekko on viimevuotinen tuunaus XL-kokoisesta miesten tirolipaidasta, kietaisuneule NoaNoasta parin vuoden takaa ja hattu Fidasta myös viime vuonna hankkimani.

Pikku Onnettarelle ehdin surauttaa uuden kesämekon. Hyvä että löysin käyttöä jo 7 tai 8 vuotta hautomalleni söpölle jätskitrikoolle... väriin sopivat napit olen ostanut myöskin joskus vuosikaudet sitten Pariisista (Kookaïn tehtaanmyymälää vastapäätä olevasta mainiosta nappikaupasta, jota suosittelen, jos se on edelleen olemassa).



 Eipä ollut kovin selkeää kuvaa siitä.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Ajatuksia hesarin riistäjäkuluttaja-kolumnista

Hesarin kolumni "Olenko minä riistäjäkuluttaja" tärkeästä aiheesta, joskin pakko liittyä ensimmäisen kommentin mielipiteeseen - hieman syvällisempi käsittely olisi ollut paikallaan. "Pitäisikö minun siis jättää bangladeshilaiset vaatteet ostamatta?" on väärä kysymys, tai siis siihen ei ole mitään tolkullista vastausta. Sekä "juu" että "ei" menevät yhtä kaukaa harhaan.

Tietenkin olisi karmea juttu Bangladeshille ja kaikille miljoonille tekstiili- ja vaatealalla siellä työskenteleville, jos tuotanto siirtyisi johonkin muualle. Kuitenkin ajatus siitä, että kuluttajan pitäisi kovin varoa, etteivät hänen osto- tai ostamattajättämispäätöksensä vain aja tuotantoa ulos esim. juuri Bangladeshista, on omituinen. Vaatteiden tuotanto tuppaa aina siirtymään sinne missä vaan sähköä ompelukoneeseen on saatavissa mutta palkat ovat pienimmät ja olot kehnoimmat - vierittää syy siitä työoloista huolestuneen kuluttajan niskaan on kertakaikkiaan kummallinen ajatustemppu. Kuluttajalla on täysi oikeus vaatia, että hänelle tarjotut tuotteet on valmistettu kohtuullisissa oloissa ja paikalliseen hintatasoon nähden sopivalla palkalla. On röyhkeää kiristystä, jos vedotaan siihen että "jos oloja parannetaan niin sittenhän tuotanto siirtyy johonkin muualle ja nämä raukat jäävät kokonaan ilman työtä sinun vika".

Jos kerran hyväksytään, että mikä hyvänsä työolo ja surkeinkin palkka on jalo palvelus köyhän maan työttömille, niin entä sitten että tuotanto siirtyy Vielä Surkeampiin Oloihin? Sittenhän VieläSurkeammassa vasta ollaankin kiitollisia ja elintasoa kohottava vaikutus on suhteessa vielä suurempi. Parempien palkkojen ja työolojen vaatiminen ei siis voi aiheuttaa kuin hyvää.

Omissa työoloissani ei ole ainakaan mitään valittamista!

Kuluttaja saa aivan vapaasti itse määrätä, millä perustein hän hankkimansa tuotteet valitsee. Jos haluaa sinisen pellavaisen paidan, jonka ompelija on saanut kunnollista palkkaa, kaikki näistä toiveista ovat yhtä päteviä. Se, että haluaa juuri sinisen eikä punaista, ja pellavan eikä puuvillaa, ei ole boikotti sen puoleen punaista kuin puuvillaa vastaan, vaan ainoastaan kuluttajan analyysi omista toiveistaan ja tarpeistaan. Sama pätee vaatimukseen ompelijan oloista. Jos haluaa ostaa hyvissä eikä huonoissa oloissa tuotettuja vaatteita, sitä ei tarvitse ainakaan enempää perustella kuin että haluaa pellavapaidan puuvillaisen sijaan. Firmojen pitää selvittää, mitä kuluttajat haluavat ostaa, ja tarjota sen mukaisia tuotteita - sellainen on käsittääkseni markkinatalouden idea (taloustieteen tuntemukseni on tosin aika surkeaa).

Pallo on siis yrityksillä. Jos yritys tarjoaa sellaista mitä asiakas ei halua ostaa, se on yrityksen vika eikä asiakkaan. Jos siis minulle tarjotaan nälkäpalkalla ommeltua paitaa, ei minulla ole mitään velvoitetta ostaa sitä. Hyväntekeväisyys on asia erikseen. Hyväntekeväisyydeksi voi antaa vitosen Unicefille, siitä menee varmasti osa Bangladeshinkin olojen kohentamiseen. Normaali kaupankäynti ja liiketoiminta on taas aivan eri asia kuin hyväntekeväisyys. Vitosen paidan ostaminen ei ole hyväntekeväisyyttä, vaan taloudellinen toimitus, jota säätelevät tietyt lait, asetukset ja yleiset hyvän tavan oletukset, esim. se että kaikki sen tekemiseen osallistuneet ovat saaneet kohtuullisen korvauksen. Jos vitosesta ei riitä kunnollisen palkan maksamiseen ompelijalle, niin sitten pitää hinnoitella uudestaan. Sen enempää kuin olisi asiallista Suomessa lukita ompelijaa tehtaaseen tekemään ympäripyöreitä päiviä, se ei ole asiallista Bangladeshissakaan, tai maksaa palkkaa joka ei riitä edes kunnon ruokaan. On aivan sama, tapahtuuko tuotanto Suomessa vai Bangladeshissa, samat vaatimukset siihen kohdistuvat - asiallinen palkka, asialliset työolot, asialliset työajat. Ei ole kohtuuton vaatimus pyytää, että nämä kaikki toteutuvat, vaan AIVAN NORMAALI. Jos Suomessa tavaroitaan myyvä firma on keksinyt valita Bangladeshin tuotantopaikakseen, sen pitäisi varautua näiden täysin tavanomaisten pohjatason vaatimusten täyttämiseen siellä ihan siinä kuin jos ne olisi tuotettu Suomessa.

Vaatefirmat vetoavat siihen, että palkkojen nostaminen esim. Bangladeshissa on vaikeaa ja hidas prosessi. Kyllä se oikeasti onkin vaikeaa, mutta hittojakos sitten menitte sinne tuottamaan? Kai se nyt oli selvää alusta alkaen, minkälaiset olosuhteet siellä on. Oma vikanne, ja nyt joudutte kompuroimaan sen päätöksen aiheuttamien vaikeuksien yli. Turha minulle on ruveta siitä voivottelemaan ja vastuuta tyrkyttämään, en minä tuotantopaikkaa valinnut! Hommiin hus, niin voin joskus vielä ostaakin jotain!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

vielä juoksukengätkin


hirvee kenkämania, vielä kolmas kirjoitus aiheesta!

Yrjönkadun uimahalli meni kesätauolle. Keksin, että voisin elvyttää n. 7 vuotta sitten tauolle jääneen juoksuharrastuksen. Juoksuhan on siitä hieno laji, että juuri muita välineitä ei tarvitse hankkia kuin…
juoksukengät!


Kun viimeksi urheilumielessä juoksentelin, sitä kutsuttiin lenkkeilyksi ja tavittavia jalkineita lenkkareiksi. Nyt kuulkaa puhutaan juoksemisesta ja juoksukengistä.

Puuh! Edelliset juoksujalkineet hylkäsin roskiksen viereen Pariisissa vuonna 2006. Mistä lähteä etsimään 1) juoksuun sopivia 2) kelvokkaan eettisiä ja ekologisia 3) mielellään ei kauhean rumia ja 4) ei himokalliita juoksukenkiä?




Sekä ekologisilta, eettisiltä että esteettisiltä puolilta ehdoton voittaja on Veja. Vejan tossut on tehty hyvissä oloissa, brasilialaisessa osuuskuntatehtaassa. Valmistuaineina on reilun kaupan puuvilla, kasviparkittu nahka ja luonnonkumi. Hintakaan ei päätä huimaa, alle sata euroa kaikki. Tossut ovat sangen kauniita ja tyylikkäitä. Vikapuolena on se, että ilmeisesti ne eivät ole varsinaiset juoksukengät, eli en harmiksein voi hankkia niitä tähän tarkoitukseen.

(Näin viime viikolla Kukkaistorin kukkakojulla fantastisen tyylikkään kärryjä lykkivän maman. Hänellä oli liehuvainen valkoinen mekko, ja jalassa pastellinvihreät Niket. Kombo toimi kuin häkä, kesäromantiikan ja urbaanin tyylin linjakas yhdistelmä. Haluaisin kokeilla sitä itsekin. Jos vielä ensi vuonna ajatus tuntuu hyvältä, taidan hommata Vejat ihan kaupunkikäyttöön).






Toiseksi mahdollisuudeksi valikoitui yllättäjä: FeelMax. Hämärästi muistelin, että tuonniminen firma tekee varvassukkia. No, firma on alkuperältään suomalainen ja tekee nykyään myös juoksutossuja. Nettisivuilla mainittiin, että kengät valmistava tehdas on Bangkokissa Thaimaassa, itsessään jo positiivinen merkki että valmistavaan tahoon viitataan (eikä vihellellen teeskennellä, että tuotteet ilmaantuvat aivan itsestään kauppaan heti suunnittelun jälkeen, kuten useimmiten). Lähetin sitten firmaan s-postia ja kyselin tehtaan palkoista ym., ja sain vastauksen viidessä minuutissa. Se oli lyhyt mutta ytimekäs:

"Kenkämme tuotetaan Thaimaassa, Bangkok Rubber Public Companyssa (kuuluu Pan Group yritysryppääseen). Thaimaassa, varsinkin pääkaupungissa on nykyään kova kontrolli palkka- ja työaikaasioissa. Nämä asiat ovat ehdottomasti kunnossa

http://www.pan-group.com/corp.htm

Meillekin asian valvominen on tärkeää!

terv.

Sari"


Googlaisin vielä tehtaan nimellä - ei mitään hälyttävää. Selvittelin vielä Thaimaan palkkatilanteesta, ja kävi ilmi että Thaimaassa on alkuvuodesta laitettu toimeen mittava minimipalkkauudistus. Tuen mielelläni Thaimaan hallituksen kunnioitettavaa tempaisua ostamalla heikäläisessä tehtaassa valmistetut juoksutossut!

Jäljellä on enää pienoinen ongelma, jos sitä nyt haluaa ongelmaksi käsittää: FeelMaxin kyseeseen tulevat tossut ovat ns. paljasjalka-juoksukengät. Ei niin mitään hajua toistaiseksi ole siitä sopiiko kyseinen juoksutyyli ankanräpylämäisille jaloilleni. Elikkä hieman ns. ahteri edellä puuhun mennen valitsen ensin kengät eettisin perustein ja johdan sitten siitä tossuihin sopivan juoksutyylin ja toivon että se sopii myös jaloilleni…




(jos muuten mietitte, ovatko nämä maksettuja mainoksia niin eivät ole. En saa mitään taloudellista tai muutakaan etua blogin kautta, ja kaikki mitä suositan on vilpitön oma mielipiteeni).

torstai 13. kesäkuuta 2013

Julkisuudessa ja syreenejä

 On onni kun on läppäri ja voi työskennellä syreenipensaan alla. 





Minua haastateltiin hyvän mielen vaatekaapin kesäsovellutuksista Ylen Olotilaan, käykää vilkaisemassa! "Hyvän mielen kesävaatekaapissa on vain itselle parasta". Huom. haastatteluun liittyvässä kuvassa ylläni muodikasta kesämustaa - onpahan kerrankin trendi, johon on helppo hypätä mukaan ilman yhtään uutta ostosta.

Myin Siivouspäivänä vaatteita ja tekstiilejä Kapteeninpuistikossa - kerrankin Siivouspäivänä oli kelvollinen sää. Viisi minuuttia ennen kuin aloin pakata jäljellejääneet tavarat kassiini, paikalle osui kaksi hauskaa tyttöä, jotka ostivat noin puolet jäljelläolevista tavaroista ja sen jälkeen tarjoilivat kuohuviiniä! Mukavuutta! Toinen heistä oli askartelukirjailija Amalia, jonka blogi löytyy täältä.




maanantai 10. kesäkuuta 2013

Kenkäostos ja ajatuksia


Edellistä kengäntekijäpostausta sivuten, hankin viime viikolla uudet kengät. Pari vuotta vanhat beiget Repetton ballerinat alkoivat olla aikamoisen kuottaisessa kunnossa ja piti löytää uudet siistit neutraalit kesäkengät. Beiget ballerinat käyvät mahdollisimman moniin asukokonaisuuksiin, joten haeskelin sellaisia secondhand-putiikeista, mutta tuloksetta. Kun ei käytettynä löytynyt, piti miettiä, mistä saisi parhaat uutena. Kolusin ekokenkävalmistajien valikoimia, mutta niiden tuotteet ovat tyyliini joko liian hippimäisiä tai liian muodikkaita. Sievää, klassista balleriinaa ei löydy.

Siispä tavallisiin valmistajiin. Pitkällisen vertailun perusteella tulin siihen tulokseen, että balettitossuvalmistaja Blochin ballerinat ovat tyylikkäät ja monen käyttäjän mielestä ylittämättömän mukavat. Nettisivuilla vaan ei kerrottu sanan sanaa siitä, missä kengät valmistetaan, ainoastaan pitkät jorinat firman kunniakkaasta historiasta ja kuinka "tanssi on DNAssamme" bla bla blaa - epäilyttävää!

Kysyin sitten s-postilla että missä popot valmistetaan ja kuinka Bloch varmistaa, että työntekijät saavat kunnon palkan. Samalla kysyin, tietävätkö he mistä kenkiin käytetty nahka tulee (nahkan parkitseminen on hirmuisen hirveän myrkyllistä puuhaa). No, hittolainen, heillähän on oma tehdas Thaimaassa! Minä vaan ihmettelen, miksi tätä tehdastietoa ei voi laittaa julki nettisivuille?!?! Kun kengät tehdään omassa tehtaassa, vältytään pitkien alihankkijaketjujen epämääräisyydeltä. Palkat ja työajat ovat tarkassa kontrollissa. Oma tehdas on ylpeyden aihe, eikä häpeä, kuten Bloch tuntuu kuvittelevan. Ei kai kukaan täysi-ikäinen kuvittele, että kansainvälisesti myytävän merkin tossuja enää valmistettaisi samassa tunnelmallisessa pikku ateljeessa, jossa monsieur Bloch joskus sata vuotta sitten nakutteli kasaan yksin balettitossuja...

Nahka kuulemma hankitaan Italiasta, tosin jäi hieman epäselväksi parkitaanko se myös siellä.



No, loppujen lopuksi löysin huuto.netistä täysin käyttämättömät omankokoiset Blochit juuri sen värisenä kuin halusinkin, ja noin 1/3 hinnalla nettikaupasta uutena tilattuihin verrattuna. Kenkien ostaminen netistä on riskaabelia (yleensä en moista harrasta), mutta tässä tapauksessa päätin ottaa riskin. Ja onneksi se kannatti, kengät ovat juuri sopivat ja mukavat!

Tossut ovat superjoustavapohjaiset, ne voi vaikka taittaa kaksinkerroin. Sekä päkiän että kantapään alla on pehmustetyynyt. Tyypiltään se on ns. kääntökenkä, joka on nykyisellään harvoin käytetty vanha kengänvalmistustekniikka, päällinen ommellaan nurinpäin kiinni pohjaan (kiitos vielä kengäntekijä Otso aivan uusien kenkäymmärryshorisonttien avaamisesta!!). Muuten olisin 100% tyytyväinen uusiin kenkiini, firman informaatiopanttaus vaan ärsyttää edelleen.


Tämä kuva on lavastettu, en nimittäin käyttänyt Vaatelainaamosta lainaamaani söpöä pikkulaukkua kertaakaan...

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Kengän anatomiaa Shoebakeryllä


Kovasti on viime aikoina ollut hiljaista täällä, kun suuntaan kaiken tarmoni kirjan kirjoittamiseen. mutta nyt oli taas niin mielenkiintoinen kokemus, että on pakko jakaa se kanssanne!


Löysin jotain kautta Eerikinkadulle juuri avautuneen kenkäkollektiivin Shoebakeryn. Otin sinne yhteyttä, koska kirjaa varten tarvitsin tietoa laatukengän tunnistamisesta. Naisten kenkiä käsityönä tekevä suutari Otso Mäensivu kertoi miten kenkiä tehdään ja mistä osista ne koostuvat. Aika monista, ja kengänteossa on monta vaihetta! Ja nyt olen todella täpinöissäni, joudun kamppailemaan itseni kanssa että en vedä omia kenkiäni puukolla auki ja katso mitä niiden sisällä on. Jokatapauksessa seuraavalla kerralla kun menen kierrätyskeskukseen aion vähintäänkin napata pari paria ilmaishuoneesta, sillä jotkut kengät minun on saatava avata.


Kohta sata vuotta vanhoja suutarin työvälineitä

Antiikkisia mutta käyttämättömiä kengännappeja

 
Ihania kengänvalmistuskoneita, vetoavat sisäiseen koneromantikkooni. 
Vain 80-luvulta, lähes uusia siis. 

 
Näin kenkälestin päälle muodostellaan teipistä (!) kaavan esiastetta. 

Kenkien teettäminen taitaa valitettavasti olla vielä taloudellisesti ulottumattomissani (alkuhinta 2200 e), mutta ehkä joskus... Mutta lienee ihmisiä, joille se olisi oikein fiksu vaihtoehto - jos ostelee useampia pareja esim. Loubotineja tai mitä vain vajaa tonnin hintaluokassa olevia kenkiä vuodessa, niin kolmen parin hinnalla saisi jo tismalleen omaan jalkaan sopivat täydelliset kengät. Ainakin saisi rahalleen vastinetta. Itse oikeastaan haluaisin mittojen mukaan tehdyt saappaat, johon tulisi ylläolevan kuvan napit, oih ja voih!



Kaikki Shoebakeryn kengät eivät ole tonnien hintaisia, sieltä saa myös edullisempaa jalkinetta, mm. täysin käsin ilman koneita ommeltuja kenkiä.





On muuten mahtavaa, että tälläistä käsityötaitoa vielä on olemassa. Ja nyt kun suurinpiirtein tiedän, mitä eri osia kengän sisällä piileksii, niitä katsoo aivan uusin silmin.

Sain tuolla idean seuraavaan kirjaan: The Big Book of Small Details - naisille suunnattu vaate- ja asustetietokirja, jossa perehdyttäisiin pikkutarkast valmistustekniikoihin ja detaljeihin. Miehille on kyllä teknispiperrys-vaatekirjallisuutta, mutta naisille juurikaan ei. Selvä puutteellisuus!